Suruprosessi ilmeisesti etenee.  Tähän asti on vain tullut kyyneleet silmiin aina kun isän muistaa.  Tänään on tullut mieleen muistoja isästä tosi kaukaa, asioita joita en ole ajatellut tuskin koskaan.  Minulle ei ole koskaan oikein selvinnyt isän ensimmäisen avioliiton kulku ja loppu, nyt siskopuoleni on ilmeisesti tulossa hautajaisiin ja olisi ehkä mahdollisuus jutella.  Jos jaksaa... 

Mietin myös lapsuutta ja sitä maalaiselämää jota 60-70 -luvulla vietettiin.  Ihmeellistä ettei enempää vahinkoja sattunut, kun oltiin maatalontöissä mukana!  Tai ehkä niitä sattuikin ja nykyinen veri-haava-kammo juontuu juuri tuolta.

Kuolinilmoitusta mietimme eilen.  Äiti halusi laittaa sekä syntymä- että kuolinpaikaksi Kannonkosken.  Tosin isän syntymän aikoihin ei Kannonkoskea ollut vaan kuului Viitasaareen. Ja kuollessaan isä oli Saarijärven sairaalassa. 

Äitin muistovärssy: "Sinä lähdit mutta olet lähelläni, muistosi kukkasina säilytän sydemmessäni." 

Ja lapsilta perheineen: " Sinä rakastit isänmaata, kotiseutua, luontoa sen.  Sinä kylvit, niitit ja kynnit työniloa tuntien. Kunnes kultainen viljapelto valmistui korjuuseen.  Ja Taivaan Isä kutsui luokseen Pappamme paljon uurastaneen."