Olen lukenut Pirjo Rissasen kirjaa Kevätniemi, oikeastaan tuossa on kolme kirjaa yksissä kansissa.  Rissanen osaa erinomaisesti kuvata ihmisiä, kertoo hyvin todenmukaisesti erilaisten ihmisten ajatuskuvioita ja luonteenomaista käyttäytymistä.  Joten vaikuttavaa!  Koskettavinta tuossa on tietenkin se, mikä osuu omakohtaisesti lähelle.  Jotkut henkilöistä vaikuttaa niin kovin tutuilta.  Kirja on saanut minut ajattelemaan omaa luonnettani jotenkin ulkoapäin.  En ole aikaisemmin ehkä edes ajatellut millainen olen, mutta kirja on nyt tuonut joitakin 'sanoja' minunkin käyttöön. 

No, kirjassa kantavana teemana on päähenkilöitten lapsuudenkoti Kevätniemi, jolla on suuri merkitys vielä aikuisiksi kasvaneille henkilöillekin, joilla on omat kodit ja perheet.  Lapsuudenkotiin kaivataan kuitenkin jouluna, juhannuksena jne.   Minä en ole koskaan ollut kovin kiintynyt syntymäpaikkaani.  Kiire oli pois heti kun vaan mahdollista eli muutin pois 15 vuotiaana.  Kyläillään toki usein ja joulut on perinteisesti vietetty maalla mutta miksi tuolla nykyään käydään, on ihmiset, ei varsinaisesti se paikka. 

Tuohon tulikin sitten eilen mielenkiintoinen lisä kun sain kutsun FB ryhmään, joka oli perustettu minun kotikylän ympärille.  Luin ihmisten kirjoituksia ja katselin kuvia.  Kaikesta huokui jonkinlainen nostalgia, innostus selvittää paikan historiaa ja elämää, ihmisiä.  Itse en ole koskaan ajatellut sellaisella lämmöllä kotikylääni.  Jotenkin avasi omia silmiä suuremmalle.  Muistui mieleen lapsuuden marjastus- ja uimapaikat, pyöräreitit, unohtuneitten naapuritalojen nimet, tapahtumat.   Minulla ei tuommoista nostalgista tunnetta kyllä kotipaikkaan ole.

Yksi tapahtuma kirvoitti enemmänkin muistoja.  Meidän naapuritalo paloi joskus 70-80 lukujen taitteessa.  Tuona päivänä olin ollut naapurin Minnan kanssa kaupoilla 30km päässä ja tulimme kolmen linja-autolla takaisin kotiin.  Myöhästyimme kai varsinaisen palon näkemiseltä, mutta kun kylällä ei yleensä mitään tapahtunut niin palopaikalle kerääntyi paljon väkeä.  Soitin illalla äitille selvittääkseni tarkempaa palovuotta.  Muistan olleeni ehkä 15-16v.  Äiti ei muistanut vuotta mutta muisti tuosta tapahtumasta sen että minä olin istunut kylmällä kivellä (muistan minäkin että tuosta tuli sanomista kotona) ja ympärillä oli ollut joitakin poikia.  Äiti kysyi että oliko meillä ollut jotain yhden Karin kanssa.  No, ei ollut ja äitikin sanoi arvelleensa niin.  Mielenkiintoista.