Suomi sai eilen ensimmäisen naispiispansa, kun Irja Askola vihittiin tehtäväänsä Helsingin tuomiokirkossa.  Kuuntelin vihkimistä puolella korvalla pilkkoessani tatteja kuivuriin.  Minulle on lapsuudesta jäänyt into virsien laulamiseen ja erityisesti kirkossa laulaminen tuo pakahduttavan tunteen rintaan.  Myös kuoro lauloi ihanasti, kuunteleminen toi arkiseen askareeseen jotenkin pyhän tunnun.  Merkityksellinen hetki, puhuttiin kirkon keväästä, mikä ihana vertaus!

Suomessa on nyt naispresidentti, naispääministeri ja naispiispa.  Olen sanomattoman ylpeä Suomesta ja Suomen naisista!  Kannatan tasa-arvoa ja olen ehdottomasti sitä mieltä että tehtäviin pitää valita pätevin.  Uskon että näin on meillä tällä hetkellä näissä naisten jotamissa tehtävissä.  Irja Askolan saarna kannattaa lukea.  Hänestä huokuu sellaista viisautta, joka koskettaa.  Toivon hänelle onnea tehtävässään!

Äiti oli puhunut siskolle vanhoista ajoista, kun oli tullut nuorena miniänä isän kotitaloon ja kokenut tilanteen erittäin hankalaksi, tullut kiusatuksi ja vastustetuksi.  Jopa niin pitkälle että häntä ei valittu tehtävään johon oli pätevin.  Äiti ja isä olivat tämän asian vieneet ylemmäksi ja äiti sai loppujen lopuksi tuon tehtävän.  Mutta vain vuodeksi.  Vastustajat menivät niin pitkälle että lakkauttivat koulun, jossa äiti toimi opettajana.  Äiti hakeutui tehtäviin toisessa kunnassa, ajoi päivittäin 40km suuntaansa ja inhosi ajamista.  Nämä kiusaajat olivat siinä ihan lähellä niin että itsekin lapsena olin päivittäin tekemisissä.  Ja vaikka asiasta ei puhuttu, lapsen vaistolla tajusin kyllä asioita, enkä koskaan pitänyt näistä henkilöistä.  Voitteko kuvitella?