Läksiäistenjuhlinta jatkui puoli yhteentoista ja sain onneksi kolleegan mieheltä kyydin kotiin, pyörällä ajelu olisi mennyt tankojuoppuoden puolelle.  Aamu oli hiukan hidas mutta tuore makukahvi ja reipas aamulenkki auttoi alkuun.  Sisko oli miesystävänsä kanssa viettämässä viikonloppulomaa stadissa ja olimme sopineet lauantai-illaksi yhteisen päivällisen ravintola Kuussa.  Treffit oli jo neljältä kun pari oli menossa seitsemältä teatteriin.

Minä valitsin Kuussa Helsinkimenuun ja miehet Kuun menuun, Hanna-Lea otti vain alkupalan (graavisiikaa) ja pääruuan (poroa).  Helsinkimenu oli kaikin puolin onnistunut, erittäin hyviä ja yhteensopivia makuja.  Alkuun sain peuranfilettä, pääruuaksi nieriää.  Juustot oli Mouhijärveltä (tarjoilija ei tiennyt mutta onneksi meillä oli juustoasiantuntija pöydässä).  Jälkiruuaksi oli lakkoja.  Viinit osuivat kohdilleen ja ilemisesti tarjoilua oli riittävästi, kun päätimme lähteä myös mukaan teatteriin katsomaan, josko lippuja vielä olisi saatavilla.

Esitys oli Kaupunginteatterin musikaali Lainahöyhenissä (La Cage aux Folles).  Menimme siis katsomaan kaupunginteatterin lippuluukulle, josko sisään vielä pääsisi.  Lippuja olikin jäljellä mutta olimme väärässä paikassa, esitys oli Areenassa vajaan 10min matkan päässä.  Meillä oli hyvin aikaa, joten käveltiin paikalle.  Väkeä oli paljon mutta esitys ei kuitenkaan ollut loppuunmyyty.  Teatteri oli ihan oikean kokoinen mutta ei mitenkään verrattavissa suureen näyttämöön.  Olimme parvella ja onnistuimme saamaan liput samaan kohtaan mutta eri riveillä.  Voitiin siis vaihtaa mielipiteitä helposti :) 

Hetken esityksen jälkeen siskon vierestä lähti nainen pois.  Väliajalla mieskin häipyi.  Mietittiin josko aihepiiri ei ihan natsannut.  No, oli Jounillakin tekemistä, musiikkiesitykset kun eivät ihan miellytä ja musikaalissa noita riitti.  Tarina sinänsä ja puheosuudet, vitsit oli ihan hauskoja.  Mutta kyllä esitykset oli minusta hienoja. 

Olen nähnyt esityksen myös Manhattanilla ja vaikka tarina oli sama, esityksistä on hankala puhua samana.  Manhattanilla vaikutuksen teki jo teatteriin meneminen.  Esiintyjät olivat vastassa, kun jonotettiin sisään.  Näyttelijät tulivat siis todella lähelle.  Ja siis miten upeita!  Oli kokoa ja näköä, irtoripsiä ja glamouria!  Olihan suomalaisetkin näyttelijät osaavia ja näyttäviä mutta luultavasti vain näyttelivät osaansa, eivät oikeassa elämässä edusta näyttelemäänsä suuntausta.  Näyttämö oli NYCissä isompi ja kaikkea oli enemmän ja jotenkin suureellisempaa.  Areenassa taas oli jokseenkin kotoisen oloista.