Hevonen on minun horoskooppimerkkini kiinalaisittain.  Nyt on alkamassa Puuhevosen vuosi.  Sen pitäisi merkitä kaikenlaista hyvää juuri hevosenvuonna syntyneille.  Alkanut vuosi on jo tuonut joitakin hyviä asioita elooni.  Aloitin toisessa kuorossa laulamisen, Vappujen ison kuoron lisäksi laulan nyt pienemmässä kokoonpanossa nimeltään Tuulantei.  Tämä on tuntunut kivalta ryhmältä, innostuneita laulajia ja suunnitelmissa heti ulkomaanvierailu.  Tästä lisää kunhan suunnitelmat etenevät ja varmistuvat.  Vapuissa aloitin jo syyskuussa, ja on sielläkin mukava laulaa, 'sisäänajo' on kuitenkin pitempi prosessi :)

 

Ajattelin kirjoittaa tänne myös toisesta asiasta, jota olen nyt 'harrastanut' pari kuukautta.  Tuntuu että asioita tapahtuu paljon ja unohdan mitä kaikkea onkaan tullut vastaan.  Jospa yrittäisin nyt olla reipas ja kirjoitella säännöllisemmin tänne.

 

Aloitin terapian joulukuussa.  Käyn terapeutin luona keskiviikkoisin aina 45min kerrallaan.  Keskustelutuokio tuntuu hyvältä.  Jonkun toisen kanssa asioista puhuminen, peilaaminen, asioiden sanominen ääneen ja kommenttien kuuleminen selkiyttää omaa ajattelua ja tunteita.  Ehkä sillä on merkitystä, että sille pään sisäiselle myllerrykselle antaa puhuessa nimiä, sanoja, jotka sitten laittaa sen myllerryksen jotenkin aisoihin, mittakaavaan ja ei ne sitten olekaan niin valtavan isoja möykkyjä, ei ihan mahdottomia hallita.

 

Eilen tuolla katselimme valokuvia minun nuoruudesta ja puhuin asioista joita kuvat toivat mieleen.  Katselimme jo aikaisemmin lapsuudenkuvia ja nyt oli vuorossa lukiovaihe ja opiskelemaan pääsy.  Lukioaikana olin onnellinen, tunsin vihdoin löytäneeni ihmisiä, jotka olivat minunlaisiani ja tunsin kuuluvani joukkoon.  Pääsin kauemmas kotiympyröistä ja kylältä, joka tuntui jollakin tavalla liian 'ahtaalta'.  

 

Eräs tarina tuli mieleen kuvasta isästä laivan kannella.  Isä otti minut mukaan jollekin maataloustuottajien tms. Tukholman risteilylle kun olin 18v. Sain päähäni, että minun oli hoidettava ongelmaksi kokemani neitsyys pois tieltä tuon risteilyn aikana.  Jostain kumman syystä kuvittelin tuon olevan hoidettavissa niin kuin rokotus tai hammassärky ilman sen kummempaa tunnelatausta.  En varmaankaan ollut koskaan käynyt edes gynekologilla. Minulla oli oma hytti (muut taisi olla enimmäkseen pariskuntia tai miehiä).  Pysyttelin erossa muista matkaseurueeseen kuuluneista.  Muistan vieläkin avausrepliikit, kun istuin yökerhossa itsekseni: "Mitä noin kaunis tyttö yksin istuu?", johon minä "Odotan prinssiä valkoisella ratsullaan...".  Kai se juttu voi lähteä luistamaan tuoltakin tasolta ja varmaankin me tanssittiin, juotiin sinisiäenkeleitä ja tomcollinsseja ja päädyttiin jossain vaiheessa iltaa minun hyttiin.  Mutta peiton alle päästyä siihen asti järkeilty ei sitten enää toiminutkaan ja mieli muuttui, panikoin ja en halunnutkaan jatkaa.  On varmaan kiitettävä jotakin suurempaa, että mies kesti perääntymiseni kuin mies ja häipyi hytistä, ehkä sadatellen mennessään, mutta lähti kuitenkin.  Aamu tuli ja piti lähteä sovittuun aikaan aamiaiselle, mutta kauhukseni huomasin että hytin pöydällä olleet silmälasit ei olleetkaan minun!  Niillä laseilla en nähnyt mitään, mutta lähdettävä oli.  Ravintolan ovella tapasin isän odottamasta ja eikö se edellisen yön mies sattunut samaan aikaan paikalle!  Pakkohan sitä oli tervehtiä, esitellä isälle ja ne lasit vaihtaa, isän nenän edessä.  Voi sitä nolouden määrää!  Isän kunniaksi on sanottava, että asiaa ei koskaan otettu puheeksi, isä ei tuota kertonut varmaan kellekään, eikä kiusannut minua asiasta.