Tämän päivityksen tekemistä olen lykännyt.  Pettymys on minulle vierasta.  Olen joutunut asiaa pitkään pohtimaan, keskustellut asiasta monen ammattilaisen ja ystävän kanssa ja edelleen käsitteleminen on hankalaa, tulee viemään aikaa.

 

Viime viikolla asia tuli eteeni ihan puun takaa, yllätyin täysin, en ollut osannut varautua.  Yllättymisen jälkeen iski nuo tunteet: pettymys, loukkaantuminen ja sitten luottamuksen menetys.  Pettymys liittyy henkilöön, joka oli osannut esittää luottamusta herättävää, uskoin ihan vilpittömästi häneen, mutta ilmeisesti oli esittänyt rooliaan hyvin.  Luulin että hän luotti myös minuun, mutta osoittautuikin toisin.  Terapeuttini kysyi, olenko pettynyt joskus aikaisemmin.  Muistin tapauksen vuosikymmenen takaa eli ei ole ihan jokapäiväistä minulle.

 

Ettei asia olisi ihan yksinkertainen, mieli tekee vielä semmoisen kiemuran, että iskee syyllisyys.  Olenko oikeasti ollut epäluotettava?   Itsensä sättiminen on rankkaa.  Mietin että rankaistaanko minua jostain. 

 

Ahdistushan tuosta tuli.  Menetin yöunet ja ruokahalun, ei minkäänlaista rauhaa mieluisissakaan puuhissa, kädet jää roikkumaan, ei jaksa.  Sitten tulee kaikki surut taas vyöryen päälle…  Keskittyminen tipotiessään.  Väsyttää.

 

Olen ajatellut aina että sitä joko luottaa tai ei.  Kun luottamus menee, sen rakentaminen uudelleen on hankalaa.  Minä olen vielä aika pitkävihaista tyyppiä, vaikea unohtaa loukkauksia.  En ole edes varma haluanko tehdä työtä luottamuksen palauttamiseksi, ehkä en.  Katsotaan miten käy.