Tuulilla oli ala-asteella koulutehtävänä haastatella isovanhempiaan heidän lapsuudestaan.  Tuohon liittyen äitini kirjoitti Tuulille kirjeen lokakuussa 2005.

Olen Aino Aleksandra (syn. 1924 Kittilässä)

Kotini sijaitsi 15km Kittilän kirkonkylältä Sodankylään päin ”ratsutien” varressa. Siihen aikaan ei kotiini ollut vielä maantietä. Kesällä kuljettiin jalkaisin (siis kävelemällä) tai pyörällä. Osan matkasta voi tehdä myös veneellä Ounasjokea pitkin.  Olikin juhlaa, jos pääsi moottoriveneeseen.  Venematka oli n. 10km. Jokitörmällä oli myös ratsutie. Myöhemmin joskus 1940-luvulla alettiin rakentaa maantietä Kittilä-Sodankylä välille.  Talvisin matka tehtiin hevoskyydillä.

Tultuani kouluikään (7v.) vanhempani toivat minut mummulaan.  Kotikylässäni ei ollut koulua  vielä silloin.  Kotiin pääsin aina lomilla: kesällä, jouluna ja pääsiäisenä.

Kittilän kirkonkylän koulu oli silloin 1930-luvulla 4-opettajainen.  Koulumatkani oli 2km.  Kittilän kirkonkylä on pitkänomainen 7-8km, joten osalla oppilaista tuli koulumatkaksi 4:kin km.  Mitään kyyditystä ei siihen aikaan ollut.  Koulumatkasta ei yleensä valitettu.  Pukeuduttiin sääolojen mukaan.  Joskus talvella oli 40C pakkasia – silloin kaulaliina kiedottiin niin, että silmät vain näkyivät.  Toisinaan ryömittiin lumituiskussa niin, ettei kengän varret tahtoneet riittää. Talvella myöskin hiihdettiin usein koulumatka. Sukset olivat kotitekoiset ja niissä oli nahkaremmit, jotka kävivät hyvin ”nokkasaappaisiin”.  Käytettiin paljon kylän suutarien ja räätälien valmistamia vaatteita ja kenkiä.  Se olikin sitten juhlaa, kun ruvettiin käyttämään suksissa ostositeitä ja kaupasta ostettuja monoja.

Voimistelutunneilla talvella usein hiihdettiin tai laskettiin mäkeä (Ounasjokitörmät ovat korkeita ja niihin itse teimme hyppyreitä.)  Keväällä ja syksyllä olivat mieluisia erilaiset pallopelit.  Sisävoimistelussa olivat mieluisia voimistelu- ja kiipeilytelineet.  Voimistelupukuja ei ollut.  Koulun juhliin valmistauduttiin suurella innolla – erikoinen oli aina koulun joulujuhla.  Silloin vanhemmat tulivat juhlaan hevoskyydillä, koulun piha oli täynnä hevosia, joille annettiin heinänippu eteen odotuksen ajaksi.

Kirkonkylän koululla oli jo minun kouluaikanani koulukeittola.  Muistan vieläkin viikon ruokalistan.  Se oli aina sama: maanantaina hernekeitto, tiistaina kauravelli, Keskiviikkona ja perjantaina lihakeitto, torstaina mannavelli ja lauantaina riisivelli.  Ruokailuvälineinä oli lautanen ja lusikka (haarukkaa ja veistä ei ollut).  Kotoa jokainen toi ruokaliinan, voileivät ja maitopullon.  Käsitöissä myös valmistimme ruokaliinan.  Koulukeitto maksoi 4km/viikko.  Jotkut saivat ilmaisen johtokunnan harkinnan mukaan.

Kansakoulu oli 6-lokkainen + kahtena vuonna jatkokoulu.  Kansakoulun vieressä oli yhteiskoulu.   Sinne voi siirtyä kansakoulun 4 luokalta, jos todistus oli niin hyvä.  Se kesti 3 vuotta.  Myöhemmin jo minun aikanani se muuttui 4-vuotiseksi ja sitten voi jatkaa ylioppilaaksi.  Kansakoulun viikkotuntimäärä oli 30.  Koulu alkoi aina klo 9.00 ja kesti klo 14:00.  Keskiviikkona klo 15:n, kun käsitöitä oli 3 tuntia peräkkäin.  Lauantaina koulu loppui jo klo 13.  Muistan, että alakoulussa 1-2 luokilla  opetettiin jo virkkaamaan ja muistan valmistaneeni jo silloin virkkaamalla lapaset ja myssyn.   3:lla luokalla sitten opetettiin meulominen ja työnä olivat sukat.  Pojat menivät 3:lta veistotunnille.   Heillä oli miesopettaja (myöskin voimistelussa).  Ykkösluokalla oli oma opettaja – samoin kakkosella.  Mutta 3-4 oli naisopettaja, 5-6 lk:t oli miesopettajalla.  Muistan, että sellaisella yhdysluokalla oli 42 oppilastakin.  Koulutehtävät tehtiin hyvin.  Jos ei osannut läksyjään, jäi laiskalle opiskelemaan.  Tuhmuuksista sai jälki-istuntaa.  Koulupäivä aloitettiin ja lopetettiin pienellä ”hartaudella”.

Talvisota syttyi 1939.  Rehtorimme joutui sotaan ja kaatui, sijaiseksi saatiin invalidimies, joka oli vapautettu sodasta.  Venäläisiä ”desantteja” pelättiin, mutta ne liikkuivat enimmäkseen Sodankylän puolella.  Sodankyläläiset olivatkin vähän aikaa evakuoituina Kittilässä.  Perheitä sijoitettiin taloihin, missä oli enemmän tilaa.  Ikkunoihin laitettiin pimennysverhoja valojen syttyessä, kun pelättiin pommituksia.  Rauha tulikin  sitten keväällä 1940.  V.1942 pääsin opiskelemaan Raahen seminaariin.  Syksyllä -44 sodan jatkuessa koulujen alkaminen myöhästyi.  Lokakuussa -44 Kittilä määrättiin evakuoitavaksi Ruotsiin.  Äidit ja lapset sekä vanhukset vietiin autoilla Muoniosta yli rajan.  18-vuotiaat ja sitä vanhemmat työikäiset joutuivat kuljettamaan karjan rajalle – minä olin siinä joukossa.  Matkaa kertyi n. 100km.  Meidän joukossamme oli noin 70 lehmää.  Meitä oli 5 naista ja 2 hevosmiestä, joilla oli matkaa varten kärryillä tarvittavaa vaatetta ja evästä.  Kuljimme n.20km/pv ja yövyimme jo tyhjennetyissä kylissä, joissa saimme lehmät suojiin ja itse voimme ruokailla ja levätä.  Kolarissa ylitimme rajan ja Ruotsin puolella eläimet lastattiin kuorma-autoihin ja sijoitettiin eripuolille Ruotsia.  Ruotsissa oli jo silloin paljon tyhjiä kivinavetoita, kun karjaa oli alettu vähentää.  Jouduin sitten hoitamaan Tyttökaverini kanssa evakkolehmiä.  Meille kuuluvassa navetassa oli 20 lehmää.  Palkka oli 2 kruunua/viikko.  Alla joulun kouluni sitten alkoi.  Sain koulutovereiltani kirjeen Ruotsiin ja he kehottivat kiireesti palaamaan Raaheen, etten jäisi jälkeen kavereistani.  Ruotsista ei annettu matkustuslupaa (karjanhoitajista oli puute).  Keräsin palkkarahani talteen ja eräänä aamuvarhaisena ostin junalipun Haaparantaan, jossa ylitin rajan ja niin olin Suomessa.  Matkaa jatkoin Raaheen.  Se oli helmikuuta.  Tentin koulussa aineet, joissa olin jäänyt jälkeen.  V. 1946 valmistuin sitten opettajaksi.  Ensimmäinen työvuoteni oli Kittilässä kirkonkylän kansakoulu, jossa olin itsekin käynyt koulun.  Koulu toimi ensin parakeissa, sillä sodassa koko Kittilän kirkonkylä oli poltettu.  Ainoastaan kirkko ja pari vanhaa asuintaloa oli säästynyt tuholta.  38 vuotta olen ehtinyt olla opettajana ja nyt olen eläkkeellä.