Tässä kesän alussa on kovasti puhututtanut nuorten opiskelemaan haku ja pääsy.  Vaikeaa tuntuu olevan päätös, mihin hakea, pääsykokeet tuo oman jännitysmomentin ja sitten vielä tulosten odottaminen. Onnellisia ne, jotka pääsevät haluamaansa paikkaan.  Mutta sitten on vielä näitä opinahjoja, joissa pudotuspeli jatkuu koko koulutuksen ajan ja lopulta päämäärän saavuttaa vain murto-osa opiskelemaan päässeistä.   Varmasti näin taataan se, että taidot ja motivaatio on valmistuneilla kohdillaan.  Mutta rankkoja kokemuksia nämä nuorille ovat. 

Miten nuori voisi tietää mikä se oma ala olisi?  Työpaikoista ei ole kokemusta, kun kesätöitten saaminen on ollut viimeiset kymmenen vuotta todella hankalaa.  Harva nuori on vielä saanut selvitettyä omaa luonnetta ja taipumuksia, vielä harvempi osaa niistä päätellä missä ammatissa niitä voisi hyödyntää.

Muistan itse hakeneeni opiskelemaan aika heppoisin perustein.  Arkkitehdiksi hakeminen loppui jo pääsykokeissa, kun en saanut oikein mitään paperille.  Surkeat piirtäjän lahjat, vaikka olinkin pienen ikäni piirrellyt talojen pohjapiirroksia niin millimetripaperille kuin vasikkahaan lumeen.  Tekniikkaa lähdin opiskelemaan oikeastaan sillä höykällä, että ainakin opiskelukaverit olisivat miehiä.  Jotenkin koin miesvoittoisen ympäristön tutummaksi.

Eilen terapiassa tämäkin polku selkisi.  Muistan aika pienestä jo puheet siitä, että minun odotettiin olevan poika.  Nimikin oli valmiina, Veli-Pekka.  En muista että olisin tuosta ollut moksiskaan, mutta jotenkin se vaikutti omiin kiinnostuksen kohteisiin ja käyttäytymiseen.  Kuljin paljon isän mukana peltotöissä ja traktorin rassaamisissa.  Jotenkin halusin olla poikamaisempi ja pidin sitä hienompana kuin tyttöjen juttuja.  Jossain vaiheessa kiinnostus kohdistui moottoripyöriin ja autoihin.  Olen päiväkirjoihinkin kirjoittanut noihin liittyviä juttuja enemmän kuin pelkkänä toteamuksena perheen uudesta autosta tai näkemistäni ajoneuvoista.  Koulussa kiinnosti matematiikka ja heti kun tietotekniikka tuli oppiaineeksi, olin innolla mukana tutustumassa uuteen tietokoneeseen.  Tästä sitten ura urkeni alalle.  Töissä olen tekniikan kanssa ollut tekemisissä vain alkuvuosien koodaus- ja testaustehtävien myötä, mutta aika pian ura vei enemmän manageeraushommiin.

Järjestely- ja koordinointitaipumuksia minulla varmaan oli jo pienestä pitäen, looginen ajattelu ja avaruudellinen hahmottaminen oli luontaista ja kokonaisuuksien järjesteleminen, pilkkominen osiin ja järjestäminen luonnistui.  Olin varmaan myös kova komentelemaan ja 'työnjohtotehtävät' kiinnosti enemmän kuin itse työ :)  Luultavasti olisin siis päätynyt jotenkin samantyyppisiin hommiin millä tahansa koulutuksella.  Mutta varmasti mielenkiintoisempaa oli, kun oli juuri tietoliikennetekniikan osaamista ja Nokian nousukiito osui juuri nappiin oman urakehityksen kannalta.  Lisäksi onnistuin saamaan hyviä esimiehiä, jotka näkivät minussa olleen potentiaalin ja pääsin heittäytymään ja kokeilemaan siipiäni.  

Näin jälkikäteen asioita on helppo analysoida.  Toivon kaikille nuorille uskallusta ja onnea valitsemallanne tiellä!